Energia ja kristallihoidot

Mitä energiahoito on?

Energiahoito kuuluu täydentäviin hoitomuotoihin, jossa keskitytään hoitamaan kehoa ja mieltä kokonaisvaltaisesti. Kyseessä on erittäin lempeä hoitomuoto, joka ei aiheuta kipua. Hoitoon ei tarvitse uskoa, jotta se toimii.

Energiahoito perustuu ajatukseen siitä, että kaikkialla on energiaa ja kaikki koostuu energiasta pohjimmiltaan. Me tarvitsemme energiaa kaikkiin kehon ja mielen toimintoihin. Hyvinvoivassa kehossa energia virtaa vapaasti. Välillä kehoon kuitenkin syntyy energiatukoksia esimerkiksi pitkäaikaisen stressin aiheuttamana, jolloin energia ei pääse virtaamaan toivotulla tavalla. Tämä voi ilmetä erilaisina kiputiloina kehossa tai kehon perustoimintojen epätasapainona. Tukos on kuin pato, joka estää energiavirran jolloin padon jälkeinen alue oireilee jäädessään ilman energian puhdistavaa ja uusivaa voimaa. Energiahoidolla tukokset pystytään poistamaan ja tukemaan näin energian vapaata virtaamista.

Energiahoitaja välittää käsistään energian hoidettavaan hermostoa pitkin, jolloin sillä on mahdollisuus mennä kaikkialle kehoon. Hermostoa pitkin energia saadaan helposti kehon syviin lihaksiin, jolloin esimerkiksi asentovirheitä voidaan korjata. Monilla ihmisillä on erilaisia virheasentoja kehossa ja niistä yleisimpiä ovat esimerkiksi hartioiden epätasaisuus tai eri mittaiset jalat. Asentovirheet johtuvat pääsääntöisesti syvien lihasten jännitystilasta, jonka syntymiseen on monia eri syitä. Energiahoidossa energia pääsee näihin syviin lihaksiin hermostoa pitkin rentouttaen ne, jolloin asentovirhe korjaantuu. Tämä on siis energeettistä jäsenkorjausta.

Mitä energiahoidossa tapahtuu?

Kehossamme ja hieman sen ulkopuolella on niin sanottuja energiakeskuksia, jotka huolehtivat kyseisen alueen energia-aineenvaihdunnasta poistaen kuona-aineita ja tuoden energiaa elinten toimintaa varten. Kuormituksen alaisina olleet energiakeskukset voivat mennä tukkoon tai olla epätasapainoisia. Energiahoidolla puhdistetaan tukoksia pois ja ladataan energiaa kyseisiin energiakeskuksiin. Hoidossa huolehditaan myös kehoa ympäröistä energiakentästä ja sen puhtaudesta. Tätä voi ajatella kuona-aineiden poistamisena, jolloin keho jaksaa paremmin ja voi hyvin.

Energiahoidolla voidaan käsitellä kaikenlaisia tunnepuolen asioita ja mielen ongelmia, kuten ahdistusta, erilaisia pelkotiloja, itsetunto-ongelmia, riippuvuuksia jne. Hoidossa poistetaan ikävistä muistoista kaikki negatiiviset tunteet, jolloin kyseiset muistot eivät enää vaikuta haitallisesti henkilön uskomuksiin itsestään, käytöstottumuksiin tms. Samalla tavalla voidaan käsitellä myös traumoja. Siksi tämä on terapeuttista mielen ja kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävää. Energiahoitoon voi yhdistää myös mentaalivalmennusta, eli Life Coachingia, jolloin menetelmä on yhdistelmänä hyvin tehokasta.

Kokonaisvaltaista hoitoa

Ihminen on kokonaisuus, jossa täytyy ottaa huomioon fyysisten asioiden lisäksi mieli ja tunteet. Hyvin usein fyysiset kivut ja ongelmat johtuvat psyykkisistä hankaluuksista. Tällöin ei voida hoitaa pelkkää fyysistä oiretta, vaan tarkoituksena on löytää myös oireen taustalla oleva syy ja hoitaa sitä. Usein tämä tarkoittaa ikävien muistojen ja tunteiden käsittelyä, jotka ovatkin fyysisten kipujen taustalla.

Esimerkiksi alaselän kivut kertovat yleensä perusturvallisuutta häiritsevistä asioista. Tällä tarkoitetaan kotiin, työhön tai taloudelliseen tilanteeseen liittyviä hankaluuksia tai ongelmia, jotka ovat voineet olla jo pitkään vaivaamassa tai vaivanneet jossain vaiheessa elämää. Kun löydetään alaselän kivun aiheuttaja, eli esimerkiksi taloudelliset huolet, voidaan kipua hoitaa paljon tehokkaammin. Se vaatii huolien hoitamista ja niihin liittyvien ikävien tunteiden poistamista, jolloin fyysinen kipu hellittää. Tämä mielen ja kehon yhteys on asia, jota länsimainen lääketiede ei täysin vielä tunnusta. Fyysisellä kivulla ei välttämättä ymmärretä olevan yhteyttä tunteisiin tai stressiin.

Hoidon avulla keho purkaa jännitystiloja sekä rentoutuu. Avaamalla ja tasapainottamalla ihmisen energiajärjestelmää, saadaan kokonaisuus toimimaan sen suurimmalla potentiaalilla. Näin esimerkiksi fyysisen kehon on mahdollista korjata itse itseään, kuten sen kuuluukin, kun energiat ovat tasapainossa. 

Voiko hoidosta olla haittaa?

Energiahoito kuuluu täydentäviin hoitomuotoihin, jossa keskitytään hoitamaan kehoa ja mieltä kokonaisvaltaisesti. Kyseessä on erittäin lempeä hoitomuoto, joka ei aiheuta kipua. Hoitoon ei tarvitse uskoa, jotta se toimii. Energiahoidolla voidaan hoitaa tehokkaasti ja kivuttomasti lähes mitä vain. Hoito sopii kaikille vauvasta vaariin, sillä mitään haitallista tällä ei aiheuteta. On tärkeää panostaa oireiden syyn löytämiseen, jolloin hoitotulokset ovat vahvempia ja pidempiaikaisempia. Täydentävät hoidot eivät nimensä mukaan kuitenkaan koskaan korvaa lääketieteellistä tutkimusta tai hoitoa. On lisäksi tärkeää kertoa hoitajalle, mikäli hoidettavalla on esimerkiksi vaikea tai epätasapainossa oleva psyykkinen sairaus. Lääkehoito ei ole esteenä hoidolle.

KRISTALLIHOITO

Kristallihoito on energiahoidon muoto jossa hyödynnetään eri kristallien, kivien ja mineraalien värähtelyjä ja niiden avulla tasapainotetaan kehon energiavirtauksia. Kristallien parantava voima auttaa rentouttamaan, purkamaan jännityksiä sekä tukee omalla henkisellä polulla.

 

Kristallien molekyylirakenne on geometrinen ja säännöllinen, joka tekee niistä ihanteellisia energian tasapainottajia. Kristallihoito on Reikihoidon tavoin rentouttava kokemus, joka puhdistaa kehosta ja kehomme energiakentästä negatiivista tai jämähtänyttä energiaa ja auttaa energiakeskuksiamme pyörimään vapaammin. Chakrat siis tasapainottuvat ja olo kevenee samalla, kun edistät henkistä ja fyysistä hyvinvointiasi.

Kristallihoito on intuitiivinen energiahoitomuoto, voimakas ja syvärentouttava kokemus. Hoidettavan energiat kertovat hoitajan intuition kautta, mitä kristalleja ja kiviä hoidossa tulee käyttää. Kristallien molekyylirakenne on geometrinen ja säännöllinen, joka tekee niistä ihanteellisia energian tasapainottajia. Kristallihoito on Reikihoidon tavoin rentouttava kokemus, joka puhdistaa kehosta ja kehomme energiakentästä negatiivista tai jämähtänyttä energiaa ja auttaa energiakeskuksiamme pyörimään vapaammin. Chakrat siis tasapainottuvat ja olo kevenee samalla, kun edistät henkistä ja fyysistä hyvinvointiasi.

 

Ei ole olemassa yksittäistä kaavaa hoidon rakenteesta ja kulusta, ja siksi hoidot vaikutuksineen ovat yksilöllisiä kuten ovat energiammekin. Jokainen kristallihoito on erilainen ja omanlaisensa, sillä energiamme muuttuvat joka päivä ja tarpeemme sen mukaan.

 

Kristallihoidossa kivet ja kristallit asetellaan hoitajan intuition ohjaamana hoidettavan auraan ja chakroihin, eli kehon päälle ja ympärille.

 

Hoito ei vaadi koskettamista tai kommunikointia, ja hoidon ajaksi on suositeltavaa hiljentyä, rauhoittua ja rentoutua nauttimaan energioiden virtauksista. Hoidon päätteeksi saat suositukset kristalleille jotka tukevat omaa hyvinvointiasi juuri tällä hetkellä.